... Jäähtynyt kahvikupillinen, polvi kipeänä ja lenkille suunnittelin vielä lähteä. Jahka aamukoomasta selviää... Mikä on sitten asia erikseen.
Vai että ensimmäinen nettiin kirjoitettava päiväkirjamerkintä, vai vain turhaa hölötystä? Kyllä sitä ääntä ja tekstiä maailmaan mahtuu.
Olen pätkä, kuten Fullmetal Alchemistin Ed, 154 cm pitkä hobitti, joka tykkää nuudeleista ja tuoremehusta. Ja kahvista. Tykkään liikkua, jos toi hemmetin polvi olis joskus yhteistyössä!!
Kuuntelen pääsääntöisesti An Cafea, ja blackout, mitä muuta? Valitan monta kymmentä sivua päiväkirjaan, kun en onnistu kuutelemaan kyseistä bändiä. Ja valitan jos en tee vähintään 120 vatsalihasliikettä, 40 punnerrusta, 60 kyykkyä, 160 ristinostoa, tai siivoa hevosten tarhaa kunnolla.
Kyllä, pienryhmäkodin pihasta löytyy kaksi puttea, Shella sekä Poke. Ja viisi enemmän tai vähemmän sekaisin olevaa apinaa, eli me "Pervolan" lapsukaiset kultahapsiset.
No, minussa ei oo ainakaan mitään kaunista, outo tuulenhalkoja pyörylä toivon mukaan keskellä naamataulua, kaksi ruskeaa-toivon mukaan vielä ainakin- silmää, ja mustat silmälasit. Suu. Joku on erikoistunut tuottamaan mitä ufoimpia juttuja, ja kirosanoja.
No, unohdetaan tämä.

Keskiviikkona oli meikäläisen hevospäivä...
... Siivoan tarhaa lepotunnin aikana kait johon yhen aikaan päivällä. Lunta on satanut pari senttiä, mutta sen alla loskaa, kumpparit jalassa loskalumimutapaskavellissä vedetään, kiskotaan, työnnetään ja potkitaan sitä paskaa täynnä olevaa kottaria, no-lastaan-tän-täyteen-kyl-mä-jaksan-ajatuksella. En meinaa päästä paskakärryn sillalle, koska ramppia sinne on paskana ja huonosti laitettu takaisin, kottarit tökkäävät siihen kuinka monta kertaa, en pysynyt laskuissa mukana, ja turpeet ja paskat lentelee komioissa kaarissa, pari perkelettä ja helvettiä, raivon kokoaminen ja tadaa, kottarit ja minä naama mustana ja punaisena, olemme sillalla. No, tyytyväisenä kohti itse paskakärrin päätyä, missä on vain pari neljä kottarillista paskaa, koska kärry oli tyhjennetty edellispäiävänä. Kuten arvata saattaa, jotain oli pakko tapahtua, mun tuurilla nääs nääs.
No, pari askelta loskalumimönjässä ja LIPAT! Ja liusua, ja taas lipat ja kottarit karkaa ja liusuu paskakärryn päähän sellaisella voimalla, että hyvä ettei mennyt päädystä läpi. Ja minä istun siinä märässä paskaisena ja itkuisena, kiroilevana tyttönä. Aikansa siinä vollasin ja kiroilin, sitten suomalaisella sisulla tyhjensin kottarit ja palasin neljä kertaa tyhjentämään kottarit, liukastellen kuin märällä saippualla.

Siinä oli tämän viikon keskiviikko... Voi huokaus. Nyt se kyllä naurattaa, silloin pisti niin maan pirun hyvin vihaksi. No, onneksi pollet ovat entisiä ravureita, ovat tottuneet äänekkääseenkin kiroukseen, emme siis joudu hankkimaan niitäkin terapeutin pakeille.